perjantai 6. helmikuuta 2015

Pöllöneule pikkusiskolle

Viime jouluna en tehnyt kuin yhden joululahjan itse, sen verran kiirettä on pitänyt yliopiston kanssa.


Pöllöneule on tehty paksusta villalangasta ja malli on ihan omasta päästä. Myöskään pöllön tekemiseen en ohjetta saanut mistään, muiden kuvien perusteella väkersin sen.




Yöpöytien tuunausta

Kauan olin haaveillut kahdesta valkoisesta yöpöydästä. Kirpparilla sattuikin silmään pari puunväristä pöytää, joissa oli käytönjälkiä ja toisesta puuttui kahva. Uudet kahvat löytyivät Puuilosta ja uusi "päällinen" on dc-fixiä Prismasta!

Hienot tuli, vaikka itse sanonkin ;)


keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Äitienpäiväkakku

Äitienpäiväkussa täytteenä persikka/appelsiinirahkaa, mango sosetta ja banaania.
Päällä kermavaahtoa ja koristeluna suklaata sekä mantelirouhetta.





torstai 4. huhtikuuta 2013

Suklaakakku

Kokeeseen lukemisen sijaan tuli tehtyä tänään mielettömän hyvää suklaakakkua!
Kakku on todella helppo ja nopeatekoinen.

Raaka-aineet:

  • 200 g voita
  • 5 dl sokeria
  • 4 kananmunaa
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 5 rkl kaakaota
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2tl leivinjauhetta

 Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sulata voi ja anna jäähtyä. Sekoita yhteen munat ja sokeri. 


Sekoita vehnäjauho, kaakao ja vaniljasokeri keskenään ja hämmennä munaseokseen. Lisää lopuksi voisula.



Paista kakkua noin 50 minuuttia. Sen kuuluu olla matala, rapea pinnaltaan, mutta tahmea sisältä.


Anna kakun jäähtyä ja leikkaa kakku kahtia.

Levitä väliin haluamaasi hilloa tai muuta täytettä (itse käytin vadelmahilloa).
Ripottele pinnalle tomusokeria, leikkaa viipaleiksi ja tarjoa. Lisukkeena voi tarjota kermavaahtoa :)


perjantai 8. maaliskuuta 2013

Naistenpäivä herkut

Hyvää naistenpäivää kaikille naisille!

Tänään päiväni alkoi kauppareissulla ja sen jälkeen juustokakun ja coctailpiirakka -välipalojen teolla.
Tämmöisillä herkuilla siis tänään herkuteltiin:

Coctailpiirakat

Kaupasta ostetut pakastepiirakat, joiden päällä on paprika-sipuli -tuorejuustoa, tomaattia ja raejuustoa.

Metsämarja-juustokakku

Pohja:                 
(halkaisija 24cm)
200 grammaa eli puolipakettia Digestive-keksejä
75 grammaa voita tai margariinia 


Vuoraa irtopohjavuoan pohja ja reunat leivinpaperilla.
Murskaa keksit hienoksi esimerkiksi yleiskoneella, käsin tai sauvasekoittimen myllyllä. Sekoita pehmeä voi/margariini hienonnettujen keksien sekaan. Levitä keksi-voiseos pohjalle ja tasoita tasaiseksi, yhtenäiseksi pohjaksi. Nosta jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.

Täyte:
1 prk eli 200 grammaa Viola maustamatonta tuorejuustoa
2 prk Valion Kuningatar maustettua rahkaa  (jos teet pienemmällä pohjalla, käytä vain yksi purkki)
3 tl vanilliinisokeria
1-1½ dl sokeria
4 liivatelehteä

Sekoita kulhossa tuorejuusto, rahka ja sokerit. Laita liivatelehdet 5 minuutiksi kylmään veteen likoamaan. Kiehauta (mikrossa tai vedenkeittimellä) noin 2 rkl vettä, johon liota liivatelehdet. Muista sekoittaa hyvin! Anna liivate-seoksen jäähtyä hieman ja lisää se sitten täytteeseen ohuena nauhana kokoajan sekoittaen. Lisää täyte pohjan päälle. Pistä kakku noin neljäksi tunniksi, mieluiten yön yli, jääkaappiin hyytymään. 

Kiille:
2 liivatelehteä
n. 1½dl metsämarja mehua (käytin juissia)


Laita liivatelehdet viideksi minuutiksi likoamaan, kiehauta vettä 2rkl ja liuota liivatelehdet siihen. Sekoita liivateseos mehuun. Kiilteen paksuus kakussa riippuu luonnollisesti siitä, kuinka paljon nestettä käytät. Ripottele marjoja kakkuun ja kaada kiille päälle. Nosta jälleen jääkaappiin hyytymään noin. puoleksi tunniksi, tai kunnes kiille on hyytynyt. Poista vuoan reunat ja irrota leivinpaperi reunoilta varovaisesti. Siirrä kakku vuoan pohjalta lautaselle/tarjottimelle ja tarjoa.


tiistai 5. maaliskuuta 2013

Suklaavanukas


Raaka-aineet:
0.5 dl sokeria
0.5 dl sokeroimatonta kaakaojauhoa
2 rkl maizenaa
¼ tl suolaa
5 dl täysmaitoa
1 kpl kananmuna


  1. Sekoita sokeri, kaakaojauho, maizena ja suola keskikokoisessa kattilassa.
  2. Vispaa maito pienissä erissä joukkoon.
  3. Keitä seosta samalla koko ajan sekoittaen. Jatka keittämistä ja sekoittamista, kunnes vanukas on saanut paksun koostumuksen 3-5 min. Poista liedeltä.
  4. Sekoita kananmuna kulhossa, joka kestää lämpöä. Lisää suklaaseos pienissä erissä, tasaisesti kananmunan joukkoon, koko ajan sekoittaen.
  5. Kaada suklaavanukas tarjoiluastioihin. Jäähdytä jääkaapissa kunnes ne on kylmiä, vähintään 2 tuntia. 
Suklaavanukas mansikkavaahdon kera :)


sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Tuulihatut makealla täytteellä

Alkaneen hiihtoloman kunniaksi väsäsin tuulihattuja ja hyviä tuli!

Raaka-aineet:

  • 50g margariinia tai voita
  • 1dl vettä
  • 1 1/4 dl vehnäjauhoja
  • 2 pientä kananmunaa
Täyte:

  • vispikermaa
  • sokeria
  • hedelmiä (oman maun mukaan)
  • (hilloa)


1. Kiehauta rasva ja vesi pienessä kattilassa. Lisää jauhot koko ajan puuhaarukalla sekoittaen. Alenna lämpöä ja jatka voimakasta vatkaamista, kunnes taikina muuttuu kiinteäksi ja irtoaa kattilan reunoista.

2. Nosta kattila pois liedeltä ja anna taikinan vähän jäähtyä. Lisää munat taikinaan yksitellen sähkövatkaimella voimakkaasti vatkaten.

3. Nosta taikinasta kahdella lusikalla pellille "kekoja" tai pursota pitkulaisia tuulihattuja. (itse nostelin kekoja) Paista tuulihattuja 200 asteessa uunin keskitasolla noin 20-25 minuuttia. Älä avaa uuninluukkua kypsentämisen aikana, tuulihatut voivat laskea vedon takia!

4. Anna tuulihattujen jäähtyä ja leikkaa ne sivulta auki täytteen laittamiseksi.

5. Täytä jäähtyneet tuulihatut täytteellä, ripottele päälle tomusokeria.







lauantai 23. helmikuuta 2013

Suolainen piirakka

Pitkästä aikaa tänne kirjoittelen, on ollut todella kiireistä, etten ole kerinnyt tehdä paljon mitään.
Mutta näin helmikuun viimeisen ja (kerrankin!) vapaan viikonlopun kunniaksi tuli leivottua pellillinen todella hyvää piirakkaa! Näin vaihteeksi päätin tehdä makean piirakan sijasta suolaisen.


Pohja: 

  • 2dl vettä
  • 100g sulatettua rasvaa
  • n. 6dl jauhoja
  • 1tl leivinjauhetta
  • 1tl suolaa
  • 2 munaa
Vesi ja sulatettu rasva sekoitetaan, jonka jälkeen lisätään loput aineet ja vatkataan hyvin.
Sen jälkeen painellaan leivinpaperilla vuoratulle pellille taikina (reunoille myös). 
Levitin taikinan päälle ketsuppia ja sen jälkeen täytteen (makkaraa, parsakaalia, porkkanaa, sipulia, selleriä, tomaattia). Täytteen siis olin valmistanut jo aijemmin, kuullotin öljyssä kaikki ja maustoin.
Täyte levitetään tasaisesti ja päälle kaadetaan munamaito (2munaa ja 1,5dl maitoa).
Pistetään 200 asteiseen uuniin (uunin keskitasolle) ja paistetaan puolisen tuntia.

Piirakka on nopea tehdä, ja on myöskin oiva väli-/iltapala. Hyvää tuli!  :)

torstai 22. marraskuuta 2012

Korvapuustit

Raaka aineet :

  • 2 1/2 dl maitoa
  • 1 pussi kuivahiivaa
  • 1 muna
  • 1 dl sokeria
  • ripaus suolaa
  • noin 9,5 dl jauhoja
  • 100g sulatettua voita
Täyte:

  • voita
  • sokeria
  • kanelia
Herättele kuivahiiva noin 5 minuuttia kädenlämpöisessä maidossa, johon olet lisännyt sokerin.

Sekoita joukkoon suola, muna ja lisää noin puolet jauhoista joukkoon puuhaarukalla sekoittaen.
Lisää joukkoon sulatettu voi ja lisää loput jauhoista.
Vaivaa käsin, kunnes irtoaa reunoista ja taikinasta tulee "kimmoisa pallo".

Kohota taikinaa lämpimässä paikassa noin 30 min. 
Kauli taikina levyksi ja voitele margariinilla.

Levitä levylle voita, ripottele sokeri ja kaneli päälle ja rullaa pötkyläksi.


Leikkaa sopiviksi paloiksi ja laita "reuna" alle.


Kohota vielä liinan alla 10min.
Voitele pullat munalla ja paista 200 asteessa, kunnes ovat kauniin ruskeat.






sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Lapasia

Syysloman päätteksi tein ajan kuluksi kaks paria lapasia. Toiset pikkuveljelleni (harmaat) ja toiset äidilleni (pinkit).



perjantai 26. lokakuuta 2012

Helppo piirakkaohje (munaton)

Ohjeesta tulee hyvä ja kuohkea piirakka. Tosi helppo ja ennen kaikkea nopea!
Piirakka on siis munaton.
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1½ dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 2½ tl leivinjauhetta
  • 3/4 dl öljyä
  • 2½ dl vettä (itse käytin maitoa, mielestäni tuli parempi)
Päälle voi laittaa haluamansa täytteen ( marjoja, hedelmiä yms.)


  1. Sekoita kuivat aineet hyvin. Lisää joukkoon öljy ja vesi (maito)  ja sekoita taikina.
  2. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan.
  3. Levitä päälle täyte ja paista  200 asteessa noin 30 minuuttia.
En laittanut mitään täytettä, vaan tein pelkän "piirakkapohjan".
Leikkasin piirakan kahteen osaan ja väliin pistin tekemäni täytteen:



  •  maustamatonta jogurttia 
  • vadelmahilloa
  • Lemon Curd -tahnaa
  • banaaniviipaleita päälle



Päälle laitoin samaa täytettä ja ripottelin maapähkinärouhetta koristeeksi.
Lopputulos näytti tältä:  

lauantai 20. lokakuuta 2012

Täytekakkua ja perunaleivoksia

Eilen oli pikkuveljeni syntymäpäivä, täytti 10-vuotta!
Halusi minun tekevän kakun ja perunaleivoksia, suostuin tietenkin.

Kakussa  on 6 kakkupohjaa. Kostutin omenamehulla, ja täytteenä käytin joka toisessa välissä mustikkarahkaa, ja joka toisessa Lemon curd- tahnaa sekä omenasosetta.

Mustikkarahka:

  • soseutettuja mustikoita tai mustikkahilloa
  • maustamatonta maitorahkaa
  • vispikermaa
  • sokeria
Vaahdota vispikerma. Lisää joukkoon rahka, mustikat ja sokeria makusi mukaan. Sekoita hyvin.

Lopuksi sekä sivuille, että päälle mustikkarahkaa ja sen päälle sitten kermavaahtoa + koristeet.




Perunaleivoksiin löytyy ohje täältä: http://kristiina-foreveryoung.blogspot.fi/2011/10/perunaleivokset.html


Suklaahippumuffinssit


Tässä muffinssien helppo perustaikina. Sekaan voit lisätä melkein mitä vaan antamaan makua - valkosuklaata, tummaasuklaata, mariannerouhetta, marjoja. Itse lisäsin paloitetun tummasuklaan, hyviä tuli! 

  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 2 dl sokeria
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2 kananmunaa
  • 100 g margariinia
  • 2 dl maitoa


Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muut aineet hyvin sekoittaen. Jaa muffinssivuokiin ja paista 200-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.

Muffinsseihin saat ulkonäköä kuorruttamalla ne, jolloin saat cupcake-tyyppisiä houkuttelevia leivonnaisia.




sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Pikkusisko 4v.

Pikkusiskolleni tehty 4-vuotis synttärikakku.

Kostutin karpalo-mustaherukka-mehulla ja jokaiseen väliin pistin täytteeksi mansikkahilloa, mansikkajogurttia ja kinuskia. Päälle kermavaahtoa ja koristeeksi persikkaa ja kirsikoita sekä strösseleitä :)


tiistai 24. heinäkuuta 2012

Nimipäiväkakku

Äidilläni oli eilen nimipäivä ja tein sen kunniaksi Olga -kakun.

Pohja:

  • 3 munaa
  • 3 dl sokeria
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 dl vettä

  1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi
  2. Lisää jauhot ja leivinjauhe, ja sekoita varovaisesti tasaiseksi
  3. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhoitettuun irtopohjavuokaan.
  4. Paista 200 asteessa n. 10-15 minuuttia.
  5. Jäähdytä ja leikkaa kolmeen osaan.
  6. Täytä haluamillasi aineilla ( itse käytin kuningatarhilloa ja jogurttia)
  7. Kermaa päälle ja koristelu
  8. Valmis :)



tiistai 17. heinäkuuta 2012

Nakkikääröt

Taikina:

  • 2,5 dl maitoa
  • 25 g hiivaa
  • 1/5 tl suolaa
  • 6 dl vehnäjauhoja
  • 50 g sulatettua voita/margariinia


  1. Sekoita kädenlämpöiseen maitoon hiiva, suola ja vehnäjauhot. Lopuksi lisää sulatettu voi/margariini ja alusta taikina kiinteäksi pyöreäksi palloksi. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa 15min.
  2. Jaa taikina 10-12 osaan. Kauli taikinasta pitkulaisia siivuja ja kääri nakit niihin.
  3. Voitele kääröt
  4. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa n. 10-20min.




keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Hameita

Tein ajan kuluksi löytämistäni kangaskappaleista pikkusiskolleni pari hametta.
Mallit ovat hyvin perinteisiä ja helppotekoisia. 
Kaavoja en käyttänyt.




keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Valokuvia

Tuli taas jälleen kerran tilattua valokuvia, ja päätin pistää ne jotenkin kivasti seinälle.
Perinteisesti tulisitten tehtyä tuommonen iso sydän niistä ja muutamat menivät sitten vaatekaapin oviin.
Mutta lopputulokseen olen tyytyväinen :)
Nyt vaan pitäisi keksiä mihin pistän taulun tuosta seinältä.